Sisältöön sitemap

Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Yhteiskunnallinen Yritys- ja Avainlippu -merkit Suomen Keskinäiselle Potilasvakuutusyhtiölle

Suomen Keskinäiselle Potilasvakuutusyhtiölle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä sekä Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta.

Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö on yliopistollisten hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän omistama keskinäinen vakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on turvata asiakkaidensa ja omistajiensa potilasvahinkoriskit. Yhtiö myöntää potilasvakuutuksia viidelle perustajaosakkaalleen, jotka ovat HUS-yhtymä, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan hyvinvointialue ja Pohjois-Savon hyvinvointialue. Vakuutettuja ovat lisäksi yliopistohyvinvointialueiden yhteistoiminta-alueella toimivia muita hyvinvointialueita ja niiden alueilla toimivia muita julkisen terveydenhuollon yksiköitä.

Suomalaisen työn liiton myöntämä Avainlippu-merkki on suomalaisten hyvin tuntema alkuperämerkki, joka kertoo suomalaisesta alkuperästä ja työllistämisestä kotimaassa. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi puolestaan saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.

–Haimme Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä osoittaaksemme yhtiön yhteiskunnallista merkitystä julkisen sairaanhoidon potilasvakuutuksen tarjoajana. Yhtiön captive-tyyppinen luonne ja organisaation yksinkertaisuus mahdollistavat kustannustehokkaan toiminnan, joka omalta osaltaan mahdollistaa vakuutusmaksujen pysymisen alhaisella tasolla, jolloin myös verovaroja säästyy. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme potilasvakuutus vaihtoehtoisia vakuutustoimijoita edullisemmin ja joustavammin, toteaa Suomen Keskinäisen Potilasvakuutusyhtiön toimitusjohtaja Antti Kolkka.

–Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö tavoittelee parasta mahdollista kumppanuutta julkisen sairaanhoidon vakuuttamiseen helpottamalla mm. asiakkaidensa riskienhallintaa ja sujuvoittamalla heidän hallintoaan. Vastuullisuus on toiminnan perustana ja se tarkoittaa sääntelyvaatimuksista johdettujen velvoitteiden sekä kirjoittamattomien ja muiden eettisten arvojen noudattamista, kertoo Suomalaisen työn liiton markkinointipäällikkö Niina Ollikka.

Lisätietoja

Antti Kolkka, toimitusjohtaja, Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö, antti.kolkka@skpvy.fi, 050 5960 019

Niina Ollikka, markkinointipäällikkö, Yhteiskunnallinen Yritys -merkki, Suomalaisen työn liitto, niina.ollikka@suomalainentyo.fi, 040 674 8773

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.yhteiskunnallinenyritys.fi

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/

Suomalaisen työn liiton päätehtävä on pitää huolta siitä, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Liitto hallinnoi Avainlippu-, Design from Finland ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkejä ja toimii kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä. www.suomalainentyo.fi

Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö on yliopistollisten hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän omistama keskinäinen vakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on turvata asiakkaidensa ja omistajiensa potilasvahinkoriskit. https://skpvy.fi/